Tämä on siis ensimmäinen postaukseni, joten kerron tässä nyt vähän jotain faktoja itsestäni. Olen siis 13-vuotta, ja täytän vuoden loppu puolella 14. Minulla on kolme marsua, Kaapo,  Ilpo & Sulo. ( Rakas Viljamini kuoli joulukuun lopulla ;< ♥) Täältä löytyy myös kaksi kissaa, Osku ja Nuppu-neiti, ja koiramme Pepe :) Lempibändejäni ovat ehdottomasti Tokio Hotel, jota olen fanittanut 2-4 vuotta, Green Day, My Chemical Romance ja Linkin Park. Jos pitää mainita jotakin ulkonäöstäni, niin mulla on ruskeat hiukset, olen siis oikeasti luultavasti piiloplonti,ainakin pienempänä hiukseni olivat vaaleat mutta ne ovat tummuneet vähän iän myötä niin kuin juurikasvusta voi päätellä. Mulla on silmälasit, ja nenäkorukin löytyy. Myöhemmin lisäiltävistä kuvista voi nähdä sitten kokonaisuuden : D Harrastan kuvista, siis kuvaamataide koulua, lenkkeilyä, piirtämistä, maalamista, ja kaikkea muuta päivittäistä, niin kuin dataamista, syömistä ja koomailua. Ja eiköhän nämä riitä :)

Ja sitten itse postaukseen..

Tänään ei ole ollut mitenkään erikoinen päivä, olisin halunnut nähdä kavereita mutta ei heistä ole kuulunut mitään enkä ole laiskuuttani jaksanut olla mesessäkään. Tämä loma on ollut ihan oikeasti lomaa kaikesta, ainakin todellisuudesta. Esimerkiksi maanantaista tiistai-iltaan ollessani Sanzgulla hän näytti minulle Junjou Romantican, johon olen nyt epätoivoisesti jäänyt koukkuun, ja kyylännyt  sarjan jaksoja eilenkin myöhään yöhön, ja tänäänkin jonkun verran. En ole todellakaan ollut aiemmin kiinnostunut mistään yaoista tai shounen-aista, mutta tämä anime on jotenkin suloista katseltavaa. Poikarakkaus menee kyllä ihan kybällä tässä animessa, mutta tyttörakkaudesta en voi sanoa ollenkaan samaa muissa animeissa.. Btw, mun oli eilen pakko maalata vesiväreillä eilen illalla ihana Akihiko ♥ Laittaisin siitä kuvan jos osaisin lisätä sen, äsken yritin ja koko kone alkoi lagaamaan kivasti, joten jouduin ruksaamaan netin ja kirjoittamaan tämän postauksen melkein kokonaan uudelleen. Ehkä saan sen vielä silti lisättyä. Haluan tilata niitä mangoja, mutta en ehkä viitsi jos äitini, siskoni tai veljeni saa ne käsiinsä... Mutta toivossa on hyvä elää :D Haluan myös pian sarjan kolmannen tuotantokauden ilmestyvän! Mutta eiköhän tässä tarpeeksi silmänrasitusta luettavaksi, joten moro! ♥

(Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä, kirjoitan melko nopeasti enkä ehdi nyt tarkistamaan hirveästi jälkeä, eikä äidinkieleni ole mikään täysi kymppi :D)

(Jes, sainpas lisättyä! Kuvassa värit eivät näy oikein, otin kuvan kameralla huonossa valostuksessa enkä jaksanut skannata, koska silloin värit näykyisivät liian vaaleina :D)

-Veepa